Kati ja Jari Tervon esikoispoika Kalle syntyi helmikuussa 1999. Hän mullisti vanhempiensa elämän. Kun nelikymppinen saa ensimmäisen lapsensa, hän kulkee pöljä ilme naamallaan pitkän aikaa.Tuore isä ryhtyi pitämään päiväkirjaa muutama tunti poikansa syntymän jälkeen. Hän seuraa vauva[...]
Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimat pommittivat Helsinkiä kolmena yönä tammikuussa 1944.
Nyt noista Suomen kohtalonhetkistä kertoo satakuusivuotias desantinmetsästäjä, ohranaksi kutsuttu Attila Rahja.
Rahja jäljittää palavassa ja sekasortoisessa Helsingis[...]
Laajassa historiallisessa romaanissa Pietariin paenneet punaiset palaavat Suomeen, tehtävänään sytyttää uudelleen vallankumouksen soihtu.
âSen mahtilahtarin, sen Mannerheimin mä vielä kolaan.â
Punainen Tampere murtuu huhtikuussa 1918. Eljas Rossi, Juliska Vi[...]
"Vuonna 2031 olisin toiminut Suomen pääministerinä kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Pääministerikauteni olisi pitempi kuin Urho Kekkosen presidenttikausi. En olisi historian kirjoissa kappale, vaan oma lukuni. Puhuttaisiin Lahnasen ajasta." Tutun oloinen pääministerihahmo mutustaa EU-kokoukses[...]
Minut kihlattiin kehdossa.
Tätä Layla ajatteli unessaan viimeiseksi. Hän havahtui hääpäivän jälkeisenä aamuna aviomiehensä Muratin liikkeisiin. Tämä sytytti valot ja käski Laylan nousta patjalta.
Layla totteli miestään, kuten kunnon kurdivaimon tulee. Hän vilkai[...]
Minut kihlattiin kehdossa. Tätä Layla ajatteli unessaan viimeiseksi. Hän havahtui hääpäivän jälkeisenä aamuna aviomiehensä Muratin liikkeisiin. Tämä sytytti valot ja käski Laylan nousta patjalta. Layla totteli miestään, kuten kunnon kurdivaimon tulee. Hän vilkaisi klaanin luvatta rak[...]
Syksyn 2011 uhkea arvostelumenestys! Häihinsä valmistautuva Layla tottelee miestään, kuten kunnon kurdivaimon tulee, sillä hänet kihlattiin jo kehdossa.[...]
Jari Tervon ura romaanikirjailijana ja suomalaisten suosikkina alkoi vuonna 1992, jolloin ilmestyi erinomaiset arvostelut saanut Pohjan hovi. Se on hurja verbaalinen ilotulitus, tajunnanvirran ja kansanperinteen onnistunut liitto, jossa ajetaan taksilla pohjoisessa, huojutaan humalan ja krapulan vä[...]
Ripeäotteinen rikoskomedia syvenee ja tummuu laajaksi panoraamaksi rikoksesta ja rangaistuksesta, uskosta ja armosta Marsipaani Räikkönen tapetaan vappuviikolla isolle kivelle, järven rantaan. Mutta miten, sitä ei moni tiedä: ei ruumiin löytävä 6-vuotias Sara, eivät murhapaikalla turpakär[...]